Kirjoitettu: Ka, 12.8.2026
Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia saada tehdä Nella-koiralle energiahoitosarjan. Nella on hyvin sosiaalinen, vilkas ja tiedonhaluinen 13-vuotias Cocker Spaniel -lady, joka on ikänsä nähden erinomaisessa kunnossa. Noin puolitoista vuotta ennen energiahoidon alkua hänelle kävi tapaturma, josta hänelle tuli selkävamma. Nellan omistaja vei hänet heti lääkäriin, missä Nellalla todettiin mahdollinen välilevytapahtuma, jota hoidettiin asianmukaisesti kipulääkityksellä ja selän suojamisella. Alussa Nellaa ulkoilutettiin kantamalla ja myöhemmin hän pääsi kävelemään itse pieniä lenkkejä, joita aikaa myöten pidennettiin. Hänellä oli oma aidattu alue kotonaan, jossa hän sai olla omassa rauhassa ja turvassa. Näin Nellan selkä parani. Jäljelle jäi pieniä merkkejä siitä, että hän edelleen suojeli omaa selkäänsä. Hän mm. peitsasi kävelyllä, eikä jaksanut kovin pitkään seistä, vaan istahti pian. Hän ei myöskään enää venytellyt takajalkojaan, ei maannut sammakkoasennossa, eikä pystynyt hypäämään kovin korkealle, vain n. 20cm, minkä takia hänelle jouduttiin rakennetamaan portaat sohvalle.
Tapaamisemme Nellan kanssa sujui oikein kivasti. Olimme ilmiselvästi molemmat yhtä innoissamme tutustuassamme toisiimme. Koska Nella on hvyin vilkas koira, ja hän halusi kävellä paljon hoidon aikana, käytin hänen tapauksessa lähi- ja kaukohoidon välimuotoa. Aina kun hän tuli istumaan, pidin kädet hänen selän kohdalla. Kun hän lähti taas kiertelemään olkkaria, lähetin hänelle energiaa kaukohoitona. Nella huomasi pian, että olin tullut hoitamaan hänen selkää, ja kun hän tuli istumaan, hän istui aina suoraan selkää päin minua. Tutkin hänen selkärankaa ja huomasin heti, missä kipeä kohta oli. Selkärangan alaosassa oli tuntuva pieni pullistuma. Kun pidin kättäni sen kohdalla ja lähetin energiaa, Nella reagoi heti siihen sanomalla: “Au, au, au!” Vähensin hieman lähettämäni energian voimakkuutta, jotta Nellan selkä ei joutunut liian nopeasti vastaanottamaan sitä, vaan pystyi asettumaan omaan tahtiin takaisin alkuperäiseen, terveelliseen asentoon. Nella istui yleensä pari minuuttia ja lähti taas kävelemään. Kun hän tuli istumaan, omistaja rapsutteli häntä samalla, kun minä lähetin energiaa. Näin Nella malttoi istua hieman pidempään ja tunsi itsensä turvalliseksi. Reilun puolen tunnin hoidon jälkeen Nella meni petiin nukkumaan ja näytti siten, että nyt oli ollut sopivan pituinen hoitokerta.
Seuraavat hoidot sujuvat oikein hyvin, ja kehitys oli ilahduttava. Ensimmäisen hoidon jälkeen Nella ei lenkillä enää peitsannut. Hän myös selkeästi reipastui ja nuorentui. Pitkästä aikaa hän taas pyysi omistajalta, että leikitäänkö. Ennen toista hoitokertaa olin jutellut hieroja- ja energiahoitajakolleegani kanssa, jolla on paljon kokemusta myös koirista ja niiden hoidosta. Hän antoi minulle vinkkinä hoitaa myös Nellan vatsaa ja vahvistaa hänen vatsalihaksia. Tämän toisen hoidon aikana Nella venytteli takajalkoja. Kolmannen hoitokerran jälkeen Nella rupesi makaamaan taas sammakkoasennossa, hänet löydettiin 40cm korkealta penkiltä, johon hän oli omin voimin hypännyt, eikä hän istahtanut enää heti, vaan pystyi seisomaan pidempiä aikoja. Kaikki nämä muutokset Nellan käyttäytymisessä olivat selkeitä merkkejä siitä, että hänen selkä oli parantumassa.
Neljännen hoitokerran aikana Nella istui pidemmän ajan minun vieressä niin, että pääsin pitämään käsiäni kauemmin hänen selän kipeän kohdan alueella. Nella ei enää sanonut mitään, vaan istui rauhallisesti, kun lähetin energiaa. Välillä hän taas käveli ja kierteli, ja silloin lähetin hänelle energiaa kaukohoitotekniikalla. Hän tuli taas istumaan. Kun pidin kättäni hänen selälle, huomasin yllätyksekseni, että selkärangan pullistuma oli poissa. Nella antoi tutkia selkäänsä kaikessa rauhassa, mutten pullistumaa enää löytänyt. Se oli yksinkertaisesti hävinnyt! Päätimme Nellan omistajan kanssa, että tulisin tekemään Nellalle vielä pari hoitokertaa, jotta Nellan selkää vahvistuisi entisellään. Yksi hoitokerta toteutui kaukohoitona. Silloin Nellan omistaja oli Nellan kanssa rauhallisessa tilassa, ja hän kertoi hoidon jälkeen, että Nella oli selkeästi reagoinut kaukohoitoonkin, ja venytellyt taas takajalkojaan.
Sitten seuraavalla talvisella lenkillä kävikin niin, että Nella liukastui toisella takajalalla jäällä, ja hän rupesi taas suojelemaan selkäänsä. Siksi jatkoimme hoitoa vielä muutamalla hoitokerralla, kunnes Nellan jalkakin oli parantunut. Meillä oli Nellan kanssa yhteensä yksitoista hoitokertaa reilu kolmen kuukauden aikana, ja hoidot kestivät aina puolesta tunnista tuntiin. Nykyisin Nella on taas täysin oma iloinen ja reipas itsensä. Pullistuma selässä ja selän suojelemisen merkit ovat pysyneet poissa. Olen kiitollinen siitä, että Nella voi taas nauttia elämästään ilman kipuja – ja että asiakkaastani tuli hoitojen aikana loistava uusi koiraystäväni.

Kirjoitettu: Ka, 1.2.2026 (kaikki linkit tarkistettu 1.2.2026)
Hakeuduin itse muutama vuosi sitten energiahoitoon kuuloni tilan takia. Oikea korvani oli kuuroutumassa – ja vasen korva ylikompensoi tulemalla yhä tarkkakuuloisemmaksi. Tila johtuu varhaislapsuudessani sairastamastani liimakorvasta. Hätäleikkauksella kuuloni saatiin pelastettua, mutta sen tarkkuus on siitä lähtien vaihdellut. Varsinkin kovissa stressitilanteissa se oli selkeästi heikompi. Kokeilin erilaisia hoitoja, joista suurin osa auttoi ainakin jonkin verran. Parhaiten auttoi energiahoito. Tämä tuli minulle yllätyksenä, koska uskoin, että mitä kauemmin tila on kestänyt, sitä syvemmin se on solumuistissa, ja sitä vaikeammin se on parantaa. Korvani tapauksessa puhuttiin yli 30 vuotta kestäneestä tilasta, eli liimakorvaa sairastin 90-luvun alkupuolella n. 2-3 vuoden ikäisenä. Silti huomasin jo ensimmäisen hoitokerran aikana, miten korvani alkoi avautumaan. Olen sittemmin hoitanut korvaani itsekin mukavalla menestyksellä erilaisilla energiahoitomuodoilla. Oikean korvan kuulo on vahvistunut, ja minulla on nyt keinoja hoitaa sitä akuuttisissakin stressitilanteissa.
Sisäinen tutkijani kiinnostui tästä hyvästä hoitotuloksesta. Päätin tehdä oman pienmuotoisen tutkimuksen kuuloni parantumisprosessista. Tätä varten teen mittauksia kuuloalueestani vasemmalla ja oikealla korvalla erikseen ennen ja jälkeen itsehoitoja. Tämä onnistuu esim. tällä työkalulla: https://onlinetonegenerator.com/hearingtest.html (Huom: Pidä kaiuttimesi tai kuulokkeesi äänitaso matalalla kuulovahinkojen estämiseksi! Paremman mittauslaitteiston puutteesta johtuen minun omista mittauksistani puuttuvat tosiaan tällä hetkellä kuulokynnystason mittaukset, joita mm. mitataan lisäksi ammatillisessa tutkimuksessa audiogrammia varten, ks. kuulontutkimuksesta https://www.kuuloliitto.fi/kuulontutkimus/.) Näiden mittausten ansiosta huomasin, että oikean korvani kuuloalue oli ensin aika suppea nimenomaan korkeiden äänten suhteeseen. Kuulin ja osasin hyvin erottaa matalia ääniä, mutten korkeita ääniä. Löysin seuraavan mielenkiintoisen työkalun, jonka avulla voi harjoitella äänten erottamista: https://plasticity.szynalski.com/. Työkalu on alunperin kehitetty tinnituksen vähentämiseksi, mutta sillä on todella hauskaa leikkiä muutenkin 🙂
Yhtä paljon kun sisäinen tutkijani on kiinnostunut mittaustuloksista, sisäinen filosofini on kiinnostunut tilojen kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta elämään sekä syy-seuraus- ja synkronisiteetti-suhteista. Ennen ajattelin: Kuuloni epätasapaino ei sinänsä haittaa arkielämääni sen enempää, paitsi yleensä en osaa sanoa, mistä suunnasta joku ääni tulee, konserttiyleisöstä minut löytyy vasemmalta reunalta, koska minun tasapainoinen kuuntelupaikka ei ole keskellä, ja minun oikeaan korvaan on turhaa kuiskata. Sen kanssa osasin elää. Vasta kun molempien korvieni kuulo alkoi taas olla tasapainoisempi, huomasin, miten syvä vaikutus tällä kuulon epätasapainolla oli ollut kehooni ja elämääni. Yhtäkkiä ryhtini parani. Pääni oli jälleen suorempana, minkä vaikutuksena selkärankanikin oli suorempana. Minulla oli ollut tapana pitää pääni hieman kallellaan niin, että vasen korva on ylemmällä ja päin puhujaa, jotta kuulisin häntä paremmin. Mitä kaikkea olenkaan viestittänyt tahattomasti tällä asennolla keskustelukumppaneilleni? Kuten kielitieteelliset tutkimukset osoittavat, pään asento on oleellinen osa nonverbaalisesta viestinnästä, joka puolestaan on oleellinen osa koko viestinnästä (ks. https://blogs.helsinki.fi/kielijelppi/nonverbaalinen-viestinta/). Näitä kysymyksiä on mielenkiintoista mietiskellä. Tarkastelin elämäni kulkua ja huomaasin seuraavaa: Siihen aikaan, kun keskityin yhä enemmän akateemiseen uraani, myöhemmin päivätyöhön, toimeentulooni ja näin ollen vasemman aivopuoliskon asioihin, oikean korvani kuulo heikeni yhä enemmän. Vasta kun rupesin avautumaan jälleen enemmän henkisille alueille, kuulo alkoi taas parantumaan. Näin jälkikäteen ajateltuna, ikään kuin korkeampi viisaus oli laittanut vasempaan aivopuoliskoon yhteydessä olevan oikean korvan volyyminappulan pienemmällä vihjaten: On olemassa muutakin kuin rationaalinen ajattelu ja syy-seuraus-suhteet… esimerkiksi luovuus ja synkronisiteetti …käytä oikeaa aivopuoliskoasi taas enemmän …kuuntele taas tarkemmin vasemmalla korvalla. Ja tässä nyt ollaan, uudesta tasapainoisemmasta elämästä nauttimassa.